Tänään lisättiin taas voimakkuuksia vagushermostimulaattoriin. Nyt siinä on 1,5 jotain. En tiedä mitä asteikkoa siinä käytetään. En ole koskaan ollut hyvä fysiikassa. Tämä voimakkuus pidetään kuitenkin nyt pidemmän aikaa. Seuraava aika on vasta lokakuussa. Lääkärin mukaan tämä on se ensimmäinen hoitotaso. Seuraava on 2,5.
Selvisin siis hengissä muutosta, vuokrausta seuranneista sotkuista ja kaverin kyläilystä. :) Oli oikeestaan tosi rentouttavaa ja mukavaa viettää pitkästä aikaa aikaa C:n kanssa. Ollaan viimeksi nähty kaks vuotta sitten. Käytiin mm. Suomenlinnassa ja kattomassa uusin Potter leffateatterissa. C lähti tänään aamulla aikaisin. Herättiin siis jo neljän aikaan juomaan teetä ja syömään riisikakkuja. :)
Oon tänään siis koko päivän ollut todella väsynyt ja melkein nukahdin töihin. Oli pakko jaloitella ja käydä ulkonakin tuulettumassa etten nukahtaisi. Väsymystä pahensi vielä edellisen yön stesolid. Join myös kahvia. Musta on ilmeisesti hyvää menoa tulossa kahvin juoja. Join sitä nimittäin viikonloppuna C:nki kanssa. Oli hyvää! Kohta mun pitää varmaan hankkia kahvinkeitin :). C oli ihmeissään, että miten mää selviän ilman kahvia opiskelusta. Ehkä siinä on syy mun ruotsin hylättyyn?
Sain kuitenkin tänään mailia Epilepsialiiton lehden Epilepsia-lehden toimitussihteeriltä Kaijaltä, että päätoimittaja Sarin mukaan mun kirjoittama juttu Vagushermostimulaattorista ja operaatiostani ei aivan sopinut Epilepsia-lehden tyyliin. Siihen ois pitänyt liittää asiantuntijalääkärin osuus ja että parempi kanava sille olis ollut facebook. Teki mieli haistattaa Sarille samantien pitkät. Jos halutaan tietynlainen muottiin tungettu artikkeli, niin siitä olis voitu varottaa ENNEN ku kirjotan artikkelin. Kuitenki, Epilepsia-lehti vois oikeesti hieman tuulettaa koko lehtee. Se alkaa olla hieman kuivahtanut. Koko lehti on hieman tylsä. On vaikea löytää sieltä mielenkiintoista luettavaa ja valitettavasti en ole ainut joka on tätä mieltä. Tuntuu, että lehti on tarkoitettu enemmän ammattilaisille, ku meille, jotka sairastetaan.
Päivän mittaan on tullu niin paljon inhottavia asioita, että mitta alkaa olla täynnä. Ja kaikenlisäksi olen väsynyt niin kaikki asiat tuntuvat vielä moninkerroin inhottavimmilta. Enää on kaksi päivää töitä ja sitten lähden Lappiin!! Jej! :D Asiaa vaan hieman varjostaa se, et koulu alkaa enkä oo vielä tehnyt ennakkotehtävää loppuun saatika saanut kaikkia siihen tarvittavia kirjoja.
Sairaanhoitaja kysy multa tänään kahdesti (olin vissiin niin väsyneen näkönen), että onko kaikki varmasti ok. Sanoin, että on. Olis pitänyt sanoa, että kysy kuukauden päästä uudestaan, ni mulle voi koulustressin takia sitten alkaa varata aikaa psykologille. :)
--salla
Stressitaso on todellakin nousussa :D Kurjaa, kun tuppaa sekin kohtauksia lisäämään, mulla aineskin, vaan kun en ole ihan tasaisin ihminen mitenkään, niin täytyy sit yrittää vaan pärjätä. Maksa ja haima on monesti ne, jotka reagoi, tosin mulla eka kerta kun mitään tällaista tapahtuu - ja arvaa olinko paniikissa! Nyt näyttäs ihan hyvältä, tosin totuuden antavat verikokeet vasta syyskuussa. Hui.
VastaaPoista