torstai 21. helmikuuta 2013

Tilannekatsaus



Edellisestä päivityksestä onkin kulunut ainakin se puoli vuotta. Hu hu.. Kylläpäs aika juoksee.. Syitä hiljaisuuteen? Kauhia kiirus. :) Noh.. Ei nyt ihan kauhia, mutta myönnän että tekemistä on ollut, eikä tämä blogi ole ollut ensimmäisenä `Vad göra` -listallani. Nyt alan pikkuhiljaa ymmärtämään vanhempiani.

Epilepsia on pysynyt aisoissa eikä isompia kouristuskohtauksia ole ollut. Nykinöitä on esiintynyt, kuten aikaisemminkin, mutta olisivatko yölliset nykinät vähentyneet? Ehkä.. Ainakin yritän nykyään sinnitellä ilman stesolidia ja välillä nykinät loppuvat ensimmäisen jälkeen. :D

Viimeisen puolen vuoden aikana olen mm. ollut harjoittelussa lapissa, aloittanut uudestaan pianon soiton, saanut ihanan pikkuveljen ja lomaillut saksassa. Paljon on tapahtunut! Eikä tuossa edes kaikki. Siihen lisäksi tietenkin koulutehtävät. kaikesta on selvitty, kunhan on muistanut nukkua ja levätä tarpeeksi. :)