Sama ulkoasu on ollut minulla bloggaamisen alusta asti, joten nyt ajattelin vähän muokata! Onkin mukavan raikastavaa vaihtaa ulkoasua ja tästä tykkään. Samalla olen vähän muokannut tunnisteita ja ulkoasua muutenkin. :) Muitakin muutoksia saattaa tulla ja luultavasti tuleekin. Että älkää ihmetelkö jos on hieman erilainen ulkoasu eri päivinä. :D
Olen tällä hetkellä vanhempieni luona järjestämässä siskoni lakkiaisia. :) Paikalle on tulossa n. 50 henkeä, joten tekemistä on. Kunnon orjatyöleri on käynnstta ;D. On kuitenkin mukava nähdä kaiken vaivan tulos sitten viikonloppuna! Mukavaa on myös nähdä sukulaisia ja tuttavia! Kaikki työ ei kuitenkaan ole kauheaa, leipominen on 99% aina mukavaa.
Kesäisempiäkin kuvia on muuten tulossa. :)
Mukavaa alkukesää kaikille!
--salla
maanantai 28. toukokuuta 2012
Liikunnan monimutkainen helppous
Nyt on jo vuosi siitä kun minulle asennettiin vagushermostimulaattori. En ole vielä aivan täysin varma siitä, onko se auttanut yhtään. Ehkä nykinät päivisin ovat hieman vähentyneet, mutta täysin varma en ole. Stimulaattori on tuonut kuitenkin yhden harmin muassaan: jos hengästyn, tuntuu etten pysty kunnolla hengittämään. Esimerkiksi juokseminen on vaikeaa, koska aina kun stimulaattori aktivoituu, eli 5 minuutin välein, tuntuu että henkeni salpautuu. Viime kerralla kun näin neurologia, hän sääti stimulaattorin taajuutta tai vastaavaa. Tuntuu kuin se olisi hieman helpottanut asiaa, mutta aivan täysin se ei asiaa korjannut. Lääkäri kuitenkin toi hieman valoa tähän asiaan sillä tiedolla, että sen pitäisi helpottaa alun jälkeen.
Olen pohtinut tässä eri liikunta vaihtoehtoja. Esimerkiksi zumba on aika lailla pois suljettu, samoin muut sykkeen korkealle nostavat lajit, kuten melkein kaikki jumppatunnit mitä eri kuntosalit tarjoavat. :) Olen kuitenkin löytänyt yhden sopivan lajin: vesijuoksu! Tykkään siitä kyllä aika paljon. :) Ainut miinus on, että nyt keväällä ei haluaisi olla sisällä. Kempeleen uimahallissa Zimmarissa on mahtavat isot ikkunat, joten siellä kun olen joskus käynyt juoksemassa niin tunnelma on hieman eri. :) Nyt ois matka hieman liian pitkä. :D Täytyy tyytyä ikkunattomiin uimahalleihin. Mutta toinen hyvä tapa kuntoilla on sellaisella pienellä pilates pallolla (rendodo-pallo) jumppaaminen. Mulla on ollu se jo useita vuosia ja oon sitä aika aktiivisesti käyttänytki. :) Tosi kätevä kotijumppaan, matkalle ja keskivartalon tukilihaksien voimistamiseen. Pitäis alkaa myös käymään kuntosalilla uudestaan. En oo tänä lukuvuotena käyny ollenkaan, koska on ollut muuttoa ym. enkä oo sitten tienny mille kuntosalille pitäis kirjautua. Hirveen kalliita myös kaikkia. :(
Ehkä kunnon kohotus tästä lähtee parempaan suuntaan.. :)

Tunnisteet:
lihaskunto,
liikunta,
terveys,
vagushermostimulaattori
keskiviikko 2. toukokuuta 2012
Fysioterapiassa
Kävin tässä pari päivää sitten fysioterapeutilla, koska tuntui että oikea jalkani jossa on lievä hemiplegia olisi heikentynyt edelleen. Kompuroin enemmän, tasapainoni olisi heikentynyt etc.. Sain lähetteen terveyskeskuksen fysioterapiaan ja eihän se mun tasapaino hyvä todellakaan ole. Sain kuitenkin kuulla, että kävelin yllättävän hyvin ja vatsalihakseni olivat todella hyvät. Sain kuitenki apuvälineen kävelyyn. Se on kuulemma ollut olemassa jo 15-vuotta, mutta itse en ole kuullut aiheesta mitään, vaikka olen fysioterapiassa ollut aikaisemminkin. Apuväline on Dictus nilkka "panta". Se auttaa nilkkaa kävelyssä. Itselläni suurimmat ongelmat ovat nimittäin juuri pohkeesta alas päin. Uskon että tämä dictus auttaa juuri silloin kun tiedän, että tulen kävelemään pitempään ja voin sitten laittaa sen kiinni, kun jalka väsyy, ettei jalka ala "läpsyä" ja etten kompastele.
Tämä dictus oli myös aika kevyt ja "näkymätön". Ainut miinus on se, että siinä tarvitsee jotku reiälliset kengät, esim lenkkarit tai tennarit. Mut mulla ei oo ongelmaa tennarien kanssa. Rakastan tennareita. Laittaisin sellaset siskon lakkiaisiinki, mut äitillä on ongelma sen kanssa. :D Siitä dictuksesta on myös version, jota voi käyttää sisällä ollessa. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)