Joulu ja uusi vuosi on ohi. Hyvää uutta vuotta siis kaikille! Koko kuukauden oon ollu aika kiireinen ja joululoman alkaessa oma kone sai pienoisen hermoromahduksen, eikä sillä enää päässyt nettiin. Nyt se odottaa aikaa korjaajalle ja itsellä on laina-kone. :) Se kyllä tuntuu toimivan paremmin, et mitenhän mää pystyn vaihtamaan tän takasin omaan? ^^
Epilepsialääkkeiden ja ehkäisyn yhdistämisen kysymykseen törmäsin tässä jokin aika sitten. Siitä en ole hirveästi mistään koskaan lukenut, eikä kukaan ole kertonut. Ajattelin siis kirjoittaa tänne hieman asiasta, joka koskee ehkä enemmän naisia kuin miehiä. Ehkäisyn pitäisi kuitenkin olla parisuhteessa yhteinen asia, joten ehkä joitakin miehiäkin kiinnostaa.
Ehkäisykeino joka tietenkin sopii melkeinpä kaikille ihmnisille, on kondomi, mutta tarkoitus olisi käsitellä mm. hormonaalista ehkäisyä ja yhdistelmäehkäisyä. Kun ensimmäistä kertaa harkitsee ehkäisyä, kannattaa puhua oman lääkärin, ehkäisyhoitajan tai vaikka terveydenhoitajan kanssa asiasta. Kaikki lääkkeet eivät sovi jokaiseen ehkäisymenetelmän kanssa. Esimerkiksi Apydanin kanssa ei voi käyttää muita kuin hormonikierukkaa tai kuparikierukkaa, joiden vaikutus on paikallinen eikä ehkäisymenetelmä vaikuta verenkierron kautta, Neurontinin kanssa voi kuitenkin käyttää esimerkiksi ehkäisyrengasta. Jokaisen kannattaa kuitenkin varata aikaa ehkäisykeinon löytämiselle. E-pillerit ovat todella yleisiä, mutta ne eivät välttämättä sovi oman lääkityksen kautta, vaikka olisivatkin helppo ottaa samalla kun ottaa muutkin lääkkeet. :)Hormonikierukka kuitenkin on luotettava ja aika helppo, koska se vaikuttaa jopa viisi vuotta. Hormonikierukka on keltarauhashormonivalmiste.
Eri ehkäisymenetelmistä löytyy varmasti tietoa netistä, mutta yksi osoite on www.ehkaisynetti.fi. Kannattaa tutustua asiaan huolella. :) Kannattaa keskustella siis asiasta hoitajan tai lääkärin kanssa, tieto täällä ei välttämättä ole täysin paikkaansapitävää ja lääkkeet muuttuvat ym.. Toivottavasti ehkäisystä ei tule ongelmaa kenellekkään. :)
Mukavaa vuoden 2012 alkua kaikille!
--salla
Tämä oli ihan valaiseva teksti aihetta pohtineelle. n__n
VastaaPoistaTerveyskirjasto.fi sivustolla sanottiin, että "Epilepsialääkkeistä karbamatsepiini, okskarbatsepiini, fenytoiini ja topiramaatti (annoksilla yli 200 mg/vrk) voivat heikentää vähähormonisten ehkäisypillereiden tehoa merkittävästi Muut epilepsialääkkeet eivät heikennä hormonaalisen ehkäisyn tehoa. Muut ehkäisymenetelmät, mukaan luettuna hormonikierukka, sopivat hyvin epilepsiaa sairastavalle."
Hormoni- tai kuparikierukka vaikuttaisi tosiaan parhaalta vaihtoehdolta.
Olen miettinyt, olisikohan epilepsia riittävä peruste sterilisaatiolle, mutta ei taida olla.