Yksin yhdessä

Ja kuten edellisessä viestissä, myös tässä voin todeta, että olen edelleen sairas. Alkaa hieman jo kyrpiin tämä.. --**

Tuossa sängyssä maatessani ja kuunnellessani YleX:ää, kuten jo niin monena muunakin aamuna ja päivänä, sattui sieltä tulemaan haastattelu ja keskustelua yksinäisyydestä. Terästin (tai ainakin yritin ;)) heti aivoni ja kuuntelin, että mistä oli kyse. Haastattelussa oli Tarja Heiskanen, kirjan Kaiken keskellä yksin kirjoittaja ja yksinäisyydestä kärsinyt irc gallerian perustaja Matti Kari. Keskustelu oli todella mielenkiintoista.

Pahimmillaan yksinäisyys tarkoittaa sitä, että on täysin eristäytynyt muista. Ei ole työpaikkaa, eikä opiskelupaikkaa eikä tämän takia pahemmin ystäviäkään. Ei ketään jolle soittaa. Nykyään nuorten keskuudessa tämä on liian yleistä. Kotiin syrjäytyneitä on paljon. Pahimmillaan yksinäisyys voi nimittäin aiheuttaa esimerkiksi masennusta.

Yksinäisyyttä nykyään aiheuttavat yhtenä tekijänä tietenkin osaksi ihmisen omat luenteenpiirteet, kuten epäsosiaalisuus (tää ei kuitenkaan ehkä täysin pidä paikkaansa). Kuitenkin yksinäisyyttä aiheuttavat myös yhteiskunnan tietyt rakenteet, kuten irtisanominen. Myös tietty vapaus mikä nyky yhteiskunnassa vallitsee vaikuttaa yksinäisyyttä lisäävästi. Jokaisella on ns. oikeus olla yksin eikä kenenkään tarvitse vastata muille jos ei halua. Nykyään selviää hengissä ilman muita hengissä. Reilu sata vuotta sitten ei olisi selvinnyt hengissä yksin.

Muiden ulkopuolelle on helppo joutua. Ei tarvitse kuin hieman erottua normi joukosta, niin helposti joutuu syrjityksi ja kiusatuksi. Kiusaaminen tietenkin saattaa joissakin tapauksissa helposti johtaa yksinäisyyteen.

Epilepsiaa sairastavat erottuvat tästä normi joukosta, joissain tapauksissa paljonki. Epilepsiaa sairastavat ovat siis suuremmassa vaarassa kärsiä yksinäisyydestä kuin ns. normaalit ihmiset. Yksinäisyys on varmasti joillekkin epilepsiaa sairastaville hyvinkin totta, mutta vertaistuki on tärkeää tässäkin tapauksessa. Kannattaa ottaa yhteyttä epilepsialiittoon tai oman paikkakuntansa yhdistykseen, jos tuntee itsensä epilepsian tai muun asian takia yksinäiseksi. Yhdistyksistä ja liitosta voi löytää hyviä ystäviä. :) Nimimerkillä: kokemusta on.

En itse ole kärsinyt tuollaisesta totaalisesta yksinäisyydestä. Minulla on todella hyvät tukiverkot perheen ja suvun parissa, mitkä on pahimpien aikojenkin aikaan pitänyt tiukasti kiinni maanpinnalla. Kuitenkin nyt kun olen muuttanut uudelle paikkakunnalle ja vanhat kaverit ovat levittäytyneet ympäri suomea tai jääneet kotipaikkakunnalle, yksinäisyys helposti alkaa tarttumaan. Kun ei ole vielä saanut luotua hyviä ystävyys suhteita luokkatovereiden kanssa, voi olla vaikea soittaa puoli tutulle ja pyytää esim. kahville. Pelko, että tulee torjutuksi on aika kauhea. Mitä jos kukaan ei halua tulla? Tällainen yksinäisyys on kuitenkin siis todella tuttua.. Sitä vain pitäisi jotenkin saada luotua niitä ystävyyssuhteita, vaikka luokkakavereita ei niin usein näkisikään. Onko vaikeampaa tehtävää? Ja vaikka olisi paljon tuttuja ja kavereita, voi silti tuntea olonsa yksinäiseksi. Se että on numeroita kännykässä, ei tarkoita että voisi siitä vain soittaa kaikille heistä.

Kirjassa Kaiken keskellä yksin, on ohjeita siitä, miten yksinäisyyttä voi lieventää. Yhtenä neuvona on puhuminen itselleen ääneen (WTF?? O.o Itselle ääneen?). Neuvo tuntuu aluksi oudolta, mutta jos tuntuu, että tunnet itsesi hieman yksinäiseksi, niin testaa. Myös lemmikille kannattaa puhua ääneen. Ei tule pyöriteltyä ajatuksia pelkästään omassa päässään. :) Tuntee itsensä ehkä vähemmän hulluksi.

--salla

ps. miks mää kirjotan Aina näin pitkiä juttuja?