tiistai 11. maaliskuuta 2014

Epilepsiakierros kirjasto 10:ssä


(Yllä olevassa kuvassa minä haastattelen vertaisohjaajaa)

Tänään oli kirjastokierros-tapahtuma Helsingissä kirjasto 10:ssä klo:15.00-18.00. Tapahtuman järjesti Helsingin epilepsiayhdistyksen nuoret muiden avustuksella. Itse olin mukana järjestämässä tapahtumaa.

Olen itse aina rakastanut kirjastoja ja kirjoja ylipäätään! Joten omasta mielestäni oli mahtava idea viedä epilepsiatietoa ihmisten keskelle kirjastoon. Kirjasto ei koskaan ole tyhjä ja varsinkin 10 kirjastossa riittää aina väkeä (10 kirjasto on painottunut musiikkiin, paikalla on piano, soittimia ja paaaljon levujä ja nuotteja lainattavissa).

Tapahtumassa oli mukana myös EEG-laite (aivosähkökäyrän mittaamiseen). Epilepsiahoitaja kiinnitti EEG-myssyn lasten neurologi Liisan päähän, josta johdot veivät EEG-laitteeseen ja sitä kautta tietokoneelle josta pystyimme havainnoimaan Liisan aivosähkökäyrää. Paikalla oli myös valotaulu, josta katseltiin erään vapaaehtoisen omia magneettikuvia aivoista. Ohjelmassa meillä oli muutaman vertaisohjaajan sekä Liisan haastattelu. Mukaan kirjastoon olimme ottaneet myös erään näppäryyspelin nimeltä Kendama ( How to play Kendama ). Ja tietenkin pieniä palkintoja taitaville pelaajille. :)

Ihmiset olivat kiinnostuneita epilepsiasta ja tulivat juttelemaan meidän kanssamme. Osa tuli ihmettelemään EEG-rekisteröintiä ja pelailemaan peliä. Suurinosa kuitenkin työsti omia juttujaan kirjaston tiloissa, mutta pysähtyivät kuuntelemaan esimerkiksi haastattelujamme. Tästä voi päätellä, että epilepsiatieto kiinnostaa ihmisiä.

Itselläni oli kuitenkin tänään todella hauskaa, vaikka mikkiin puhuminen aluksi jännittikin. Tunnelma oli todella rento ja rauhallinen. Tapahtumassa kuvattiin muutama video, jotka varmasti julkaistaan myöhemmin! :) Oli mukava jutella uusien ihmisten kanssa. Toivottavasti jotkut näen vielä myöhemmin uudestaan! :)

Lisää kuvia tapahtumasta:




Ps. Sellainen outo sattumus oli tapahtunut, että jostain kumman syystä Helsingin Sanomat olivat ymmärtäneet, että tapahtumassamme voi rekisteröidä oman aivosähkökäyränsä ja he olivat näin kirjoittaneet lehteen. Tämähän ei kuitenkaan ollut mahdollista. Osa ihmisistä tuli paikalle rekisteröimään aivosähkökäyränsä, turhaan. En tiedä miten he olivat näin väärin ymmärtäneet.. :)