torstai 3. helmikuuta 2011

Vagushermostimulaattori

Edellisestä kerrasta onkin jonkin aikaa. Syynä olivat osin se että olin 3 viikkoa sairaana halloweenin jälkeen ja koulussa oli juuri ennen joulua aika kiirettä, mutta suurin syy ehkä oli laiskuus. Ihminen on pohjimmiltaan laiska. Tai ainakin minä. :)

En ole saanut isoja tajuttomuuskouristuskohtauksia nyt pitkään aikaan. :D Siitä on vuosia kun viimeksi oli näin pitkä tauko. Mutta mulla on edelleen näitä pieniä nykinöitä ja joudun niiden takia käyttämään stesolidia. Stesolidhan ei ole hirveän terveellinen lääke. Se aiheuttaa ainakin minulla väsymystä ja se on myös koukuttava lääke. Tarpeeksi kauan käytettynä se ei myöskään auta enää niin kuin aluksi. Ollaan lääkärin kanssa keskusteltu vagushermostimulaattorin laitosta jo kohta vuoden ja nyt sitten tultiin siihen tulokseen, että se saattaisi olla minun kohdallani ihan hyvä. Tutkimustuloksien mukaan se auttaa hyvin nykinöihin yms.. En vielä tiedä milloin mulle se laitetaan, mutta jossain vaiheessa.

Vagushermostimulaattorin laittaminenhan ei ole suuri operaatio. Leikkauksen jälkeen voi päästä kotiin jo samana päivänä. Tässä vähän infoa stimulaattorista:

Vagus- eli kiertäjähermot kulkevat molemmin puolin kaulalla. Niiden pääasiallinen tehtävä on säädellä sisäelinten toimintaa. Vagushermostimulaattori on ihon alle rintakehälle sijoitettava laite, josta lähtevä elektrodijohto kuljetetaan ihon alla kaulalle ja kierretään toisen vagushermon ympärille. Stimulaattori antaa säännöllisin väliajoin pienen sähköisen ärsykkeen vagushermoon. Lisäksi laitteesta voidaan käynnistää ylimääräinen ärsyke kohtauksen yhteydessä. Tavallisia sivuvaikutuksia vagushermon sähköisestä stimuloinnista ovat äänen hetkellinen käheytyminen ja lievä kutittava tuntemus kaulalla ärsykkeen aikana. (http://www.hus.fi)

Toivotaan, että se auttaa. Stimulaattorin laittamisen jälkeen saattaa kuitenkin mennä pari vuotta, ennen kuin se alkaa kunnolla auttamaan.

-- salla